Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten ryhmämuotoinen auttaminen vanhempien erotilanteessa

  Eron myötä lapsen elämä mullistuu monin tavoin. Lapselle herää eron myötä myös paljon tunteita ja kysymyksiä. Aina omien tunteiden käsittely ei ole helppoa oman perheen kesken ja lapsi voi piilottaa tunteitansa. Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry ja MLL Satakunnan piiri järjestävät yhteistyössä elokuussa 2021 Porin perusturvan alueella 8-10 -vuotiaille lapsille suunnatun erovertaisryhmän. Erovertaisryhmissä autetaan lasta käsittelemään eroon liittyviä tunteita ja eron tuomia muutoksia. Vertaisryhmä tarjoaa lapsille tilan ja paikan käsitellä vanhempien eroa yhdessä muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Eroa käsitellään ryhmässä puolueettomasti ikätaso huomioiden erilaisten toiminnallisten menetelmien, leikin, pelien ja keskustelun kautta. Ryhmää suositellaan lapsille, joiden vanhempien erosta on kulunut riittävästi aikaa (mielellään vähintään 6kk) Ryhmä kokoontuu 5 kertaa ja tapaamispaikkana toimii Porin ensi -ja turvakoti yhdistys (Tiilimäentie 2,28500 Pori Ryhmä on maksuton ja ryhmässä tarjoillaan lapsille välipala. Kokoontumisajat: 10.8, 12.8, 17.8, 24.8, 26.8           klo. 15–17 Ennakkoilmoittautuminen sähköpostilla 1.7.2021 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä vanhemmat kertovat perheen ja lasten tilanteesta. Sanna-Mari Piira Perhetoiminnan koordinaattori 044 356 6500 sanna-mari.piira@mll.fi & Maritta Illman Lapsityöntekijä 0405694407 lapsityo@poentu.com